Eggersmann & FortiNut

Apua kesäihottumaan!
Hestbakkista saat Eggersmannin rehuja!

Tutustuin Eggersmannin rehuihin useampi vuosi sitten, kun kengittäjäni Riina suositteli niitä kavio-ongelmaiselle Kolbra-tammalleni. Ei ollut mitään menetettävää. Kaviot oli jo niin huonot ja päätin kokeilla tuotetta. Jotain tapahtui, vuoden päästä kaviot olivat kuin eri hevosella… Siitä lähtien olen ruokkinut hevosiani Eggersmannin rehuilla, eri tilanteista riippuen eri tuotteella. Eggersmannin tuotevalikoimasta löytyy joka vaiheeseen sopiva rehusäkki. Vital Mysliä syötän vanhoille ja muille tarvitseville lihotusrehuna joka sisältää energiaa, Struktur Equichampia (sisältää Yea-Saccia) yleisen hyvinvoinnin parannukseen ja Derma Vitalia kesäihottumaan ja yleisrehuna. Re-Vital Cubesia ajokokeilla tulevaisuudessa myös. Asiakkaani käyttävät paljon Derma Vitalia ja Vital Mysliä. Eggersmannin Biotinikin on todettu tehokkaaksi.

Hestbakkin ensimmäisistä tuntihevosista kolmella oli kesäihottuma ja päätin silloin alkaa syöttämään Derma Vital Cubeseja koko porukalle kun ihottumaisia oli tallissa yhteensä yhdeksän. Derma Vital Cubes on erityisesti iho- ongelmaisille hevosille kehitetty tuote. Ostamillani hevosilla oli kyllä harjaa ja häntää, mutta osa oli tullut hangattua pois kesäkauden aikana. Mielestäni tärkeintä kesäihottumaisten hoidossa on hyvä loimi ja sitten tietenkin rasvaaminen ja puhtaus.

Olen tullut siihen lopputulokseen että kesäihottumahevosteni hyvinvointiin on vaikuttanut suuresti myös Derma Vital rehu. Minulta kysytään kuinka talvikarvakin kiiltää hevosillani ja joka kesä ihottumahevoset ovat selvinneet hyvin vähin vaivoin.  Yksityishevosten omistajatkin ovat kehuneet hevostensa ”parantunutta” kesäihottumaa. Tuuria tai Derma Vital Cubesin ansiosta? Vuoden 2009 palaute oli erittäin positiivista. Rehu vaikuttaa silminnähtävästi hevosten karvoihin ja jouhiin.

Hevosemme ovat syöneet Derma Vital Cubesia 5dl päivässä (tai vähemmän), joten kulutus ei ole suurta. Pienen annoksen takia luulen että tulokset alkavat selkeästi näkyä toisena vuonna. Olen kuitenkin vakuuttunut rehun vaikutuksesta kesäihottuman laatuun.

Tässä lisäinfoa Derma Vital Cubesista:
Säkin hinta 28€ (haettuna tallilta)
Kauttani saa tilattua kaikkia rehuja toimitusajalla. Varastossa tällä hetkellä Derma Vital Cubes ja Senior Vital Mysliä. Tilatessasi isoja määriä, varaudu toimitusaikaan ja soita ajoissa. Hakiessasi tallilta vain käteismaksu.

 

Meiltä saa myös FortiNutin tuotteita! Tallilla aina haettavissa chiaa ja hamppua. Chia 15€/kg ja hamppu 20€/3kg. Chiaa löytyy isommissakin pakkauksissa.

TÄTÄ EI KANNATA JÄTTÄÄ KOKEILEMATTA!

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe

Viesti

Kommentointi on suljettu.